Valoa Vanhustyöhön

 Välillä aina vanhusten kanssa pohditaan että voisin kirjoittaa kirjan, ja kertoa mitä tämä on täällä kotihoidossa tämä elämä oikeasti. Tänään oli eräs psyk-puolen potilas, joka oli kirjoittanut oikein pitkän listan vaivoistaan ja ongelmistaan. Mietti pitäisikö lähteä oikein ambulanssilla, kun ongelmia oli niin paljon. Oli vatsakipua, silmän kirvelyä, ahdistusta, pyykitkin pitäisi pestä. Iho-ongelmia, selkäsärkyjä, riittääkö lääkkeet, onko oikeat lääkkeet. Pitääkö lisätä lääkkeitä. Oli niin monta asiaa jotka olisi halunnut ratkaista mielellään siltä seisomalta. Aikaa oli 30 min ja asiakkaalla onneksi tulossa lääkäriin aika. Kotihoidossa ei voida kovin montaa ongelmaa kerralla ratkaista. Tämä asiakas olisi tarvinnut kuuntelijan. Psyk-osaajan, jolla olisi ensisijaisesti aikaa. Kuinka moni kotihoidossa tarvitsee niin paljon muutakin apua kuin heille myönnetyt avut, eli minuuttimitoitetut "pyhän kolminaisuuden avut"; lääkitys, ravitsemus, hygienia. Tässä tapauksessa potilas tarvi...

 Näitä tositarinoita hoitotyöstä ja kentältä kerään tässä matkani varrella, miettien välillä onko sillä väliäkään lukeeko näitä kukaan, koska nykyään trendi on se, että vanhusten paikka on aina joka tapauksessa lähtökohtaisesti kotona, eikä asiaa tarvitse sen enempää analysoida.  Kotiin vietävillä palveluilla on siis tietyt kriteerit, ja jos ne eivät täyty, potilas joko jää kokonaan ilman apuja, tai ostaa ne itse yksityiseltä toimijalta. Tähän kovin monet eivät lähde. Tällöin asiakkaan asiat useimmiten hoitaa lopulta omainen. Lisäksi, jos asiakas siirtyy yksityisen toimijan avuille, voi käydä niin, että hän menettää julkisen puolen muistikoordinaattorin palvelut. Tämä(kin) on totta kai ihan sulaa hulluutta eikä kukaan tiedä, kuka tämän(kin) järjettömän säännön on keksinyt, mutta näin nyt vaan on täällä Uudellamaalla. Eräs mieleen jäänyt tositarina viime viikolta: menin kotihoitokäynnille muistisairaan herran luo, joka löytyi kaatuneena lattialta. (Jälkeenpäin kävi ilmi, että o...

 Olin tässä jokin aika sitten osana paria erikoista episodia. Ensimmäinen koski kotiutusta, jossa pyörätuolipotilas oli kotiutettu. Asiakkaalla ei jalat kantaneet juuri ollenkaan- ei edes sen verran että siirtyminen sängystä pyörätuoliin onnistuisi. Lisäksi asiakas oli täysin vuodepotilas eikä syönyt tai juonut mitään omatoimisesti. Näin asiakkaan katetripussiinkaan ei kertynyt oikein mitään. Noin vuorokauden kuluessa kotiutuksesta asiakas lähetettiin takaisin osastolle. Kotona ei voi olla ihan yksin, jos a) liikkuminen omatoimisesti ei onnistu ollenkaan, b) ei osaa syödä eikä juoda yksin ja c) toimintakyky on täysin vuodepotilaan tasolla. Tällöinhän asiakkaalle ei riitä kolme käyntiä päivässä. Vuodepotilaan yksin jättäminen ei ole moraalisesti oikein, ja asiakkaan potilasturvallisuus on uhattuna. Toinen samansuuntainen tapaus tuli vastaan, kun asiakas oli kotiutettu sen tiedon perusteella, että "asiakkaalla on mies joka auttaa arjen asioissa." Asiakkaan mies oli hutera muist...