Tositarinoita

 Näitä tositarinoita hoitotyöstä ja kentältä kerään tässä matkani varrella, miettien välillä onko sillä väliäkään lukeeko näitä kukaan, koska nykyään trendi on se, että vanhusten paikka on aina joka tapauksessa lähtökohtaisesti kotona, eikä asiaa tarvitse sen enempää analysoida.

 Kotiin vietävillä palveluilla on siis tietyt kriteerit, ja jos ne eivät täyty, potilas joko jää kokonaan ilman apuja, tai ostaa ne itse yksityiseltä toimijalta. Tähän kovin monet eivät lähde. Tällöin asiakkaan asiat useimmiten hoitaa lopulta omainen. Lisäksi, jos asiakas siirtyy yksityisen toimijan avuille, voi käydä niin, että hän menettää julkisen puolen muistikoordinaattorin palvelut. Tämä(kin) on totta kai ihan sulaa hulluutta eikä kukaan tiedä, kuka tämän(kin) järjettömän säännön on keksinyt, mutta näin nyt vaan on täällä Uudellamaalla.

Eräs mieleen jäänyt tositarina viime viikolta: menin kotihoitokäynnille muistisairaan herran luo, joka löytyi kaatuneena lattialta. (Jälkeenpäin kävi ilmi, että oli kaatuillut aiemminkin, ja hänestä oli tehty monia huoli-ilmoituksia.) Koska en saanut häntä yksin ylös, soitin kaverille jolla oli asiakas lähistöllä. Emme onnistuneet kahdestaankaan, joten soitin 112. Hätäkeskus ei näitä ylösnostoja tee koskaan kiireellisinä, eli tiesin menevän tovin jos toisenkin ennen kuin tulevat paikalle. Soitin siis työnjakoon. Sain sieltä ohjeen:

"Joo jätä vaan hänet sinne odottelemaan, niin siellä on ennenkin tehty, jätät vaan ovet auki, ampparityypit sitten soittaa jos niillä on jotain kysyttävää." Oli siis ihan normaali käytäntö tämän potilaan kohdalla että hän kaatuu, viedään hetkeksi osastolle, tehdään taas yksi huoli-ilmoitus, kotiutetaan- ja homma jatkuu! Laitoin tyynyn herran pään alle ja hän jäi sinne köllöttämään olohuoneen matolle. Ihan ohjeen mukaan.

Lähdin siis eteenpäin ja ehdin tehdä varmaan 6 käyntiä muilla asiakkailla kun häkestä soitetaan ja kerrotaan että ottavat potilaan nyt mukaansa ja tekevät huoli-ilmoituksen. Hei hieno homma, palataan asiaan taas ensi viikolla! (No, minulla oli 18 käyntiä, eli en olisi mitenkään niitä ehtinyt tehdä jos olisin auttanut tätä potilasta niinkuin olisin halunnut).

Nämä tarinat ovat siis reaalisesti tämän päivän kotihoitoa. Vanhustyön peruskulmakiviä; turvallisuus, asiakaslähtöisyys. Mitään rauhallisuutta ja kiireettömyyttä ei ole ollut 20 vuoteen, mutta välillä vaan tulee mieleen että jos asiakkaalle on soitettu ambulanssi, olisi aika ammatillista odottaa sitä asiakkaan luona. Ei mulla muuta.