Valoa Vanhustyöhön

 Saattohoidon koulutukseen kuuluu aika lailla pohdintaa ja reflektointia ja kohtaamiseen sekä vuorovaikutukseen liittyvää opiskelua. Surun ja menetyksen tunteiden ja keskustelun ohjaamisen taitoja käsitellään myös. Kun on selvää, että elämä pian päättyy, käsitellään monenlaisia tunteita kiukusta kiitollisuuteen ja ikävään, ahdistukseen ja helpotukseen. Kuin synnytykseen, myös kuolemaan voi liittyä monenlaisia tunteita ja kokemuksia. Näin syntymä ja kuolema, elämän alku ja loppu, ovat usein meille ne kaikkien suurimpien tunteiden hetket.  Kuolema tuntuu vanhustyössä usein kuitenkin pitkän elämänkaaren päätökseltä, luonnolliselta ja kauniilta hetkeltä, jonka pitikin tulla päätökseensä, joskin se ehkä sisälsi teknisiä hoitotoimenpiteitä ja kivun hoitoa. Vanhuksen kuolema on silti jotenkin helpompi käsittää ja sietää kuin lapsen tai nuoren.  Vanhustyössä kuolema on toki asiakkaan omaisille surullinen hetki, mutta myös hoitajalle hetki voi olla vaikea. Jos on hoitanut asiakast...

Joskus oli mainos puolustusvoimilla; tee työtä jolla on tarkoitus. Hoitotyöllä aina on. Kauan sitten kun olin töissä kaupassa, meillä oli hieno kampanja "ylitä asiakkaan odotukset. " Tätä ajatusta voisi tavoitella muillakin aloilla. Ehkä voi asettaa itsensä asiakkaan asemaan ja pohtia, miltä itsestä siinä tilanteessa tuntuu. Pelottaa, jännittää kun aina tulee uusi hoitaja. Pitää taas selittää uudelle ihmiselle kaikki.  Joskus tuntuu, että tälle kyllä lasketaan hinta muttei mitään arvoa. Kohtaamiseen ja kuuntelemiseen ei varata virallisesti minuuttiakaan, sitä ei aina kirjata mihinkään. Kirjataan "vointi ok, syönyt, lääkkeet annettu. " Se kaikki muu on jotenkin "työn ohessa" tehtävää. Minä aina silitän ja hieron ja halaan asiakkaita, ehkä tällä luonteella se on niin helppoa ja luontevaa,mutta onko se luonnekysymys vai jotakin muuta? Miten tärkeää se on näille meidän vanhuksille. Se halvin minuuttiperusteinen toimija ei aina ehdi sitä tehdä. Istua alas, pann...

 Käyn vanhustyön erikoisammattitutkinnon opintojani Taitotalossa Helsingissä, joka on iso labyrintti labyrinttimaisessa Pitäjänmäessä vähän hankalan taipaleen takana. Opettajamme ovat tosi kivoja, eikä opinnot aikuispuolella ole muutenkaan ihan niin jäykkiä kuin nuorempana.  Opiskelu nyt nelikymppisenä on oikeastaan ihan kivaa. Ensinnäkään nuorempana en olisi ollut edes valmis opiskelemaan saattohoitoa. En olisi silloin halunnut ryhtyä tähän, enkä olisi ehkä  ihan ymmärtänyt mihin olen ryhtymässä. Valmistuminen vaatii työn ohella aika paljon tekemistä. Ja se itse työ on kyllä tottakai tosi arvokasta. Kuolema on yhtä arvokas tilanne kuin syntymä. On kunniakasta olla tulevaisuudessa ammattilaisena mukana niissä hetkissä. Se on työtä, jolla on tarkoitus.  Osa aiheista koulutuksessa on ollut kyllä aika uusia. Kinestetiikka esimerkiksi on ollut aihe, jota ei ehkä ensimmäisenä ajatella osaksi hyvää hoitoa,onko moni muukaan hoitaja?  Taitotalossa voi myös opiskella yht...

 Luen nyt saattohoitoon liittyvää kirjallisuutta ja teen siihen liittyviä teoriapuolen tehtäviä. Saattohoidossa on paljon kysymyksiä ja aiheita, jotka kaikki ovat lopulta yhtä tärkeitä. Erilaisia pelkoja ja pohdintaa tulee väistämättä esiin.  Yleisin kysymys saattohoidosta puhuttaessa lienee edelleen kysymys kivun hoidosta. Kirjassa Saattohoito kuolevan tukena (Aalto, 2013) todetaan, että kivunhoidon ongelma ei ole vain käytettävien vaihtoehtoisten lääkeaineiden puute, vaan vaikeus arvioida kivun luonne ja lääkkeen ja annoksen valinta sekä seuranta. Kipu on sitä, minkä asiakas sanoo sattuvan. Myös siis henkistä kipua,johon ei ole lääkehoitoa,mutta silti hoidettavissa olevaa kipua. Hoitoon reagoimatonta kipua ei olekaan, on vain kipuun reagoimattomia hoitajia ja lääkäreitä.  Toinen huomio Aallon kirjassa on saattohoidon perusajatuksen kirkastaminen. Saattohoidossa keskeistä on kivun ja kärsimyksen hoitaminen, myös henkisen, sosiaalisen ja psyykkisen. Hoitaminen on siis saa...