Milloin vanhainkotiin?

 Sattuipa ei niin kauan sitten. 99-vuotias herra sai jonkinlaisen deliriumkohtauksen ja lähti pihalle housut eritteissä. Asiakas ei vuosiin ole lähtenyt yksin ulos, mutta nyt sitten lähti. Hän oli kovasti lähdössä kylälle hoitamaan asioitaan ja huusi ensin kiukkuisesti, mutta lopulta tutut hoitajat saivat hänet ambulanssiin. Yhtäkkiä mieli muuttuikin kiukkuisesta iloiseksi, ja harhainen ja vihainen vanhus muuttui taas nopeasti omaksi itsekseen. Mieli muuttui hetkessä laidasta toiseen ja herra kyseli keitetäänkö kahvit. Tällainen on aika moni ikääntynyt mielenterveyspotilas yksin kotona. Tilanteisiin saattaa liittyä arvaamattomuutta ja kun kyseessä on vanhus, oirekuvaan liitty myös huteraa liikkumista, verenpaineen sahaamista, huolta ravitsemuksesta ja nestetasapainosta sekä lääkkeiden vaikutuksesta. Kummallista tässä on se,että kun oli soitettu poliisille että sekava vanhus on lähtenyt kotoaan,oli sanottu,että ellei ole huomiseen iltaan mennessä tullut kotiin,voitte soittaa uudestaan. Kotihoidossa kun asiakas saa omasta kodistaan hyvinkin lähteä maailmalle,oli miten sekaisin tahansa.Kun herra oli ollut muutaman tunnin päivystyksessä,hänet kotiutettiin. Alle puolen vuoden kuluttua hänet löydettiin parin kilometrin päästä kotoaan. Tarina päättyi, luojan kiitos, myös valvottuun  vanhainkotiasumiseen. 

Toinen deliriumtilanne oli kerran herralla,jolla jaloissa oli epävarmuutta. Näin hän liikkui deliriumtilaan jouduttuaan konttaamalla ja siirtyi selvittämään asioitaan roskiskaappiin, josta kaivoi myös syötävää. Hän oli myös kiipeämässä verhoihin hoitajan saapuessa. Rollaattori oli muuttunut joksikin pelottavaksi robotiksi. Tämä henkilö asui kotonaan vielä ällistyttävän pitkän jakson lääkitysmuutosten avulla ja siirtyi sitten vanhainkotiin. 

Kolmas tapaus oli muistisairas rouva, joka uskoi käyvänsä lenkillä kuten ennenkin. Kuitenkin, koska sekavuutta oli enemmän kuin ennen, hän ei aina uskaltanut enää ulos, kunnes eräänä päivänä hänen sekavuustilansa otti vallan ja hän oli hoitajan tullessa vetämässä alushousuja lipputankoon. Hän oli kotihoidossa vielä kuukausia, naapureiden häntä todellisuudessa valvoessa. Vanhainkotiin kuulemma pääsee vasta, kun vaeltaa pakkasessa yöpaidassa. 

Monet deliriumtilanteet kehittyvät nopeasti ja olisivat hyvällä valvonnalla ja lääkityksen seurannalla joskus myös ennaltaehkäistävissä. Yhteisöllinen asuminen voisi näissä tapauksissa tuoda vähän valoa vanhustyöhön, koska toiset vanhukset havainnoivat toisiaan ällistyttävän terävästi ja osaavat kertoa muutoksista myös hoitajille. Kotihoidossa tällaista raporttia ei ole useinkaan tarjolla. Siinä mielessä yhteisöllisessä asumisessa on mahdollisuutensa. Kuitenkaan me emme voi jättää huomioimatta sitä tosiasiaa, että vanhat kunnon vanhainkodit tarvitaan. Ilman niitä tilanne on aivan toivoton. Näissä säästötalkoissa unohtuu se että ihminen on vanhana ja sairaanakin ihminen. Yhteiskunta on onnistunut vasta kun se pystyy huolehtimaan heikoimmistaan.